Pirjo Ristola Art

T A I D E S I V U S T O

Pirjo Ristola Art

T A I D E S I V U S T O

Tietoja minusta

Siirryin  muutama vuosi sitten työelämästä täysipäiväisesti rakkaan harrastukseni maalaustaiteen pariin. Työurani arkkitehtuurin parissa on ohi ja haluan kehittää rennompaa ilmaisua maalauksissani ja yritän irrottaa mieleni kaavamaisesta tarkkuudesta.

Vuosien varrella olen käynyt useita taidekursseja ja edelleen osallistun mahdollisuuksien mukaan. Kursseilta saa hyviä vinkkejä maalaamiseen ja pääsee tutustumaan erilaisiin tekniikoihin. Katsomalla toisten työskentelyä oppii myös näkemään asioita uudella tavalla.

Olen osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.

Pääasiassa teen akvarelli-, akryyli- ja öljyvärimaalauksia. Aihepiiri on laidasta laitaan kaikkea mahdollista, maisemia, luontoa, ihmisiä, muotokuvia, asetelmia, abstraktia jne

 

Jäsenyydet

Raision Seudun taideyhdistys Ry (hallituksen jäsen)

Suomen Akvarellitaiteen yhdisys SAy ry

Suomen Taiteilijat ry

AKVART galleriaosuuskunta

Nordiska Akvarellsällskapet NAS

 

 

Näyttelyt


2021/01 Neljän taiteilijan ryhmänäyttely Raision Olkkarisa tammikuun ajan

2020/10-11 HandMade in Raisio vol 5, Järjestäjä Raision museo Harkko

2020/10 Aallon harjalla -jatkonäyttely Akvart-galleriassa Helsingissä

2020/10 IWS Art Sante, the Exposition Internationale D’aquarelle - Albi France

2020/09 "Tunnelmia" Raision seudun Taideyhdistyksen yhteisnäyttely

2020/08-09 SuomenTaiteilijat ry:n vuosinäyttely 2020, Helsingin Kaapelitehtaalla

2020/09 “Your identity through watercolor 2020" 1st International Biennale of watercolor art in Poland, IWS Palac Lucja 11.-14.9.2020

2020/08-09 IWS Slovenia MINI CASTRA International small format watercolor biennal in Lokarjeva galerija, Ajdovščina, Slovenia

2020/08-09 SAy:n vuosinäyttely 2020 "Aallon harjalla" 15.8.-12.9.2020, Olen mukana maalauksellani "Maljan aika"

2020/07 Kesti-Maarian kesä 4,yhteisnäyttely Järjestäjä: Naantalin taidemuseon kannatusyhdistys ry Olen mukana kuudella teoksella

2020/05 Raision Seudun Taideyhdistyksen Taidetta verkossa- näyttely vooden 2020 loppuun asti Taidenäyttely verkossa RSTY 2020

2020/05 "Raphael - Urbino and the Montefeltro in watercolor", UrbinoInAcquerellon Raffaello Sanzion juhlavuonna järjestämä kansainvälinen akvarellifestivaali. Näyttely on esillä Palace Ducalissa Urbinossa 22.-24.5 2020. Koronan takia näyttely siirtyy vuoteen 2021

2020/04 “Your identity through watercolor 2020" 1st International Biennale of watercolor art in Poland, IWS Palac Lucja 2020. 

2020/02-03 "Torm" (Myrsky) Eesti Akvarellistide Ühenduse kutsui Suomen Akvarellitaiteen yhdistys ry:n jäseniä osallistumaan jyrytettyyn Myrsky-näyttelyyn Võrun kulttuuritalossa 4.2. - 29.3.2020.

2020/02 "Pilkahduksia" Kaarina-talossa Raision seudun Taideyhdistyksen yhteisnäyttely.

2019/10 "Syksyn sykkeessä" Piikkiön kirjastossa taideyhdistyksen yhteisnäyttely

2019/09 Suomen Taiteilija ry:n vuosinäyttely Helsingin Kaapelitehtaalla 24.9.2019-6.10 2019 

2019/07 ”Luonto, Voima Kauneus” IWS:Finlandin (International Watercolour Society) ensimmäinen kansainvälinen akvarellitaiteen näyttely ja festivaali Suomessa.

2019/06-07 ”Kuvitelmia” oma näyttely Turun Kynnys-Galleriassa

2019/05 “La Forza e Il Coraggio” FESTIVAL URBINOINACQUERELLO Italian Urbinossa, Rafaellon kotikaupungissa. Olen mukana yhtenä 12 valitusta suomalaisesta akvarellistista.

2019/03 ”Oivalluksia” Naantalin taidehuone . Naantalin opiston kuvataideryhmien yhteisnäyttely

2019/03 ”Taide peilinä” Raision kirjastotalon Aulagalleria, taideyhdistyksen yhteisnäyttely.

2018/09 ”Turku” Kynnys-galleria Turku, taideyhdistyksen yhteisnäyttely

2018/03 ”Aika” Auran kirjaston Galleria, taideyhdistyksen yhteisnäyttely

2007/04   Mynämäen kirjastossa kansalaisopiston syksy 06 - kevät 07 kuvataidekurssin yhteisnäyttely